etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö

30.03.2012

KOULUAMPUMISTA TUTKITAAN MURHAN YRITYKSENÄ

Jukka Terästö

Pirkanmaan poliisi on jatkanut tutkintaa tänään Orivedellä tapahtuneiden rikosten osalta. Rikosnimikkeet on muutettu tapon yrityksistä murhan yrityksiksi ja vaaran aiheuttamisiksi. Tekoon syylliseksi epäiltyä vuonna 1989 syntynyttä miestä on kuultu kerran. Tämän jälkeen hänet on toimitettu lääkärin tarkastukseen. Nyt mies on jälleen poliisivankilassa. Häntä tullaan esittämään vangittavaksi Pirkanmaan käräjäoikeudessa maanantaina. Alkoholilla tai päihteillä ei epäillä olleen osuutta tekoon.

Mies on seurustellut yhden koulun tyttöoppilaan kanssa. Seurustelu on kuitenkin päättynyt tytön toivomuksesta helmikuussa. Miehen on ollut vaikea hyväksyä suhteen päättymistä.

Miehellä on rinnakkaislupa kolmeen aseeseen. Nyt hän käytti yhtä metsästysasetta, johon hänellä on ollut lupa ja merkinantopistoolia, joka myöskin on ollut luvallinen, mutta miehellä itsellään lupaa siihen ei ole. Aseita on säilytetty säännösten ja määräysten mukaisesti.

Mies on aseet noudettuaan mennyt Ahteentiellä olevaan toimitilaan ja nimeltä kysynyt v-62 syntynyttä miestä. Hänet on ohjattu kyseisen henkilön luokse, jolloin hän on ampunut miestä merkinantopistoolilla. Mies ehti väistää hieman ja sen seurauksena hän haavoittui lievästi olkavarteen. Tekijä poistui ampumisen jälkeen välittömästi paikalta ja meni Oriveden Yhteiskoululle, kiipesi sen kolmanteen kerrokseen ja koputti entisen tyttöystävänsä luokan oveen.

Ovi luokkaan on ollut lukossa. Opettaja on mennyt avaamaan mutta onnistunut lukitsemaan oven uudestaan. Tämän jälkeen mies on ampunut kuusi kertaa oven läpi. Oppilaat ja opettaja ehtivät kuitenkin siirtymään ns. kuolleeseen kulmaan ja henkilövahingoilta vältyttiin. Myös seinän rakenne on suojannut sisällä olevia huolimatta siitä, että laukaukset ovat suuntautuneet pulpetteja kohti. Saman aikaisesti koulussa annettiin kuulutus tilanteesta ja kaikki oppilaat olivat luokissa ja luokat olivat lukittuja poliisin saapuessa.

Poliisi ei julkaise koulun tai muidenkaan rakennusten pohjapiirustuksia, koska niiden julkaiseminen vaarantaisi mainittujen rakennusten turvallisuuden ja turvajärjestelmät.