etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö

26.06.2017

POLTTOPULLOISKU TUHOSI PIZZERIAN

Jukka Terästö

Pizzeria tuhoutui tulipalossa täysin Espoossa Kyyhkysmäentiellä sunnuntaina illalla 25.06.2017. Tapahtuman tekijöiksi epäillään kahta miestä, joista toinen olisi heittänyt polttopullon pizzerian ikkunaan, jonka jälkeen tuli oli lähtenyt palamaan räjähdysmäisesti.

Myös viereisen ravintolan eteisestä oli löytynyt palanut polttopullo, mutta tulipalo ei ollut lähtenyt leviämään.

Palossa tuhoutuneessa pizzeriassa oli palon syttymishetkellä henkilökunnan lisäksi useampia asiakkaita, mutta poliisin tietojen mukaan henkilövahingoilta vältyttiin.

Poliisi otti rikoksesta epäillyt henkilöt kiinni tapahtumapaikan läheisyydestä ja toimitti heidät Espoon pääpoliisiasemalle. Teon motiivi selvinnee tutkinnan edetessä.

Jukka Terästö