etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö
Jukka Terästö

31.10.2016

ASEELLINEN MYYMÄLÄRYÖSTÖ OUTOKUMMUSSA

Jukka Terästö

Poliisi sai tiedon tänään klo 15:20, että Outokummussa Kuusjärvellä sijaitseva Kuusjärven herkku-myymälä ryöstettiin aseella uhaten. Tekijöinä oli ollut kaksi naamioitunutta miestä. Miehet olivat saaneet saaliikseen vähäisen määrän rahaa.

Toisella miehistä oli ollut valkoinen talvitakki, jossa oli ollut kuvioita ja toisella oli ollut musta huppari. Pituudeltaan miehet olivat olleet noin 180 senttimetriä pitkiä.

Teon aikaan toisella tekijöistä on ollut käsiase esillä. Käsiasetta ei ole käytetty teossa.

Miehet olivat paenneet paikalta tämän hetkisen tiedon mukaan sinisellä farmarimallisella autolla. Myyjälle ei aiheutunut fyysisiä vammoja teon vuoksi.

Poliisi pyytää havaintoja Kuusjärven herkun läheisyydestä sekä epäillyistä tekijöistä että edellä mainittuihin tuntomerkkeihin sopivasta ajoneuvosta. Pienetkin havainnot ovat tärkeitä tässä vaiheessa tutkintaa.

Poliisilla on muodostanut tilanneorganisaation Outokummun alueelle ja alueella on liikkeellä useita poliisipartioita. Toiminnasta ei aiheudu vaaraa sivullisille.

Jukka Terästö