etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö

23.11.2015

POLTTOPULLOISKU VASTAANOTTOKESKUKSEEN

Jukka Terästö

Lauantaina 21.11.2015 aamuyöllä tehtiin Oulun Heikinharjun vastaanottokeskuksessa epäonnistunut polttopulloisku. Teosta ei aiheutunut vaaraa ihmisille tai omaisuudelle.

Viisi Oulun seudulta kotoisin olevaa 20 - 24 -vuotiasta miestä sai päähänsä kokeilla yhden heistä kotonaan valmistamaa polttopulloa.

He menivät kello yhden jälkeen vastaanottokeskuksen pihalle, jossa yksi miehistä heitti sytyttämänsä polttopullon kohti rakennuksen seinää. Heitto jäi kuitenkin vajaaksi pullon lentäessä muutaman metrin päähän kiviseinästä. Pullo sammui itsestään palavan nesteen syttymättä.

Paikalla olleet vartijat saivat auton tunnistetiedot ylös ja poliisi tavoitti tekijöiden käyttämän auton parinkymmenen minuutin päästä teosta. Teko tallentui myös rakennuksen valvontakameroihin.

Tekijät eivät ole osanneet kertoa järkevää selitystä teolleen. Erityistä maahanmuuttovastaisuutta ei heidän kertomanaan ole ilmennyt. Osa tekijöistä on ollut varsin vahvassa humalassa.

Kaikki viisi henkilöä ovat pidätettyinä epäiltyinä törkeän tuhotyön yrityksestä. Poliisi jatkaa edelleen teon yksityiskohtien selvittämistä.

Jukka Terästö