etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö

26.10.2015

AMPUMAVÄLIKOHTAUKSEN TUTKINTA ETENEE

Jukka Terästö

Sisä-Suomen poliisilaitos jatkaa Äänekosken Suolahdessa sijaitsevassa ravintolassa ja sen ulkopuolella tapahtuneen ampumavälikohtauksen tutkintaa.

Poliisille sunnuntaina 25.10.2015 kello 02.23 tulleen ilmoituksen mukaan ravintolassa ja sen ulkopuolella oli ammuttu laukauksia.

Ampumisen seurauksena kaksi mieshenkilöä on loukkaantunut ja he ovat sairaalahoidossa. Uhrien vammat ovat vakavia, mutta heillä ei poliisin tietojen mukaan ole hengenvaaraa.

Poliisin toistaiseksi suorittaman esitutkinnan yhteydessä on tarkentunut tutkinnassa olevien rikosten osallisten lukumäärä ja henkilöllisyys. Rikosnimikkeiksi on tarkentunut tähän mennessä suoritetun esitutkinnan perusteella tapon yritys, törkeä pahoinpitely, törkeän pahoinpitelyn yritys, ampuma-aserikos ja vaaran aiheuttaminen.

Poliisi on suorittanut edelleen maanantaina erityisesti Keski-Suomen alueella etsintöjä epäiltyjen rikosten selvittämiseksi ja epäiltyjen tavoittamiseksi. Poliisi ei ole toistaiseksi tavoittanut kaikkia tutkinnassa oleviin rikoksiin epäiltyjä henkilöitä.

Poliisi jatkaa esitutkintaa erityisesti osallisten ja todistajien kuulusteluilla. Arvion mukaan tutkinta tulee kestämään useita viikkoja.

Poliisi pyytää havaintoja erityisesti ravintolan siäspuolella tapahtuneesta ampumisesta. Lisäksi pyydetään niitä henkilöitä ottamaan yhteys poliisiin, jotka kokevat olleensa vaarassa ampumisen johdosta. Yhteydenotot pyydetään puhelinnumeroon 050 456 0471.

Jukka Terästö