etusivu
asema
Jch
Kuvagalleria
Ilmoitukset
Yhteystiedot
reuna
asema
reuna





Jukka Terästö
Jukka Terästö

04.09.2015

KOLMELLA NUORELLA TÄRKEÄÄ TIETOA TESOMAN PUUKOTUKSESTA

Jukka Terästö

Sisä-Suomen poliisin tutkimukset Tesoman henkirikoksen ratkaisemiseksi ovat jatkuneet tiiviisti. Poliisi on aiemmin julkaissut kuvia erilaisista nuorisoporukoista ja niiden perusteella on saatu poissuljettua kaikki tähän mennessä kuvissa esiintyneistä henkilöistä ja heidän havaintonsa on saatu kirjattua.

Poliisin suorittamissa tutkimuksissa on tullut ilmi, että kolmen nuoren miehen joukolla saattaa olla erittäin tärkeitä tietoja tähän henkirikokseen liittyen.

Yksi todistaja on nähnyt kolmen nuoren kävelevän kohti tapahtumapaikkaa johtavaa kevyenliikenteen väylää illalla klo 23.00 jälkeen. Toinen todistaja on nähnyt "huppariporukkaa" kevyenliikenteen väylällä, sen korkeimmalla kohdalla, jossa on penkki. Tämä havainto on tehty myös klo 23.00 jälkeen.

Poliisin tiedossa on, että samaisen penkin luona uhri on seisoskellut välittömästi ennen henkirikoksen tapahtumista. Jälkimmäisen todistajan mukaan tähän huppariporukkaan kuului kolme nuorta, joista yhdellä oli musta huppari. Tämän hupparin yläselässä oli joko kirjoitusta taikka kuvio. Yhteensä miehiä on paikalla ollut siis neljä, uhri mukaan lukien.

Kolmas todistaja vahvistaa edellisen todistajan lausunnon ajan ja paikan osalta. Toinen todistaja oli kiinnittänyt huomioita ryhmään ja miettinyt, että siinä oli jotakin outoa. Todistajien arvion mukaan nuoret olivat 15-20 vuotiaita. Kolmannen todistajan ajettua saman paikan ohi klo 23.30 ei ihmisiä enää ollut näkyvissä kevyenliikenteen väylällä.

Viimeisimmät todistajankertomukset on saatu sen jälkeen, kun poliisi teki kesäkuussa dna-näytteiden keruuta ja puhutuksia alueella. Tätä toimintaa tullaan jatkamaan myöhemmin ja siitä tiedotetaan erikseen.

Oheisessa kuvassa näkyy kolme nuorta miestä kävelemässä Tesoman liikekeskuksen liikerakennusten välissä tapahtumailtana hieman klo 23.00 jälkeen. Kulkusuunta on kohti Tesoman Valtatietä.

Poliisi pyytää kyseisiä nuoria ilmoittautumaan taikka henkilöitä, jotka arvelevat tuntevansa nuoret, ilmoittamaan tietonsa joko sähköpostilla osoitteeseen pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi taikka puhelimitse numeroon 0295445317 tai lähimmälle poliisiasemalle.

Jukka Terästö